• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 35 muun seuraajan joukkoon

Retrokki kuuntelee: Kaamos “Deeds and Talks”, 1977

kaamos deedsJuuri CD:llä uudelleenjulkaistu Suomi-progeklassikko, jäi yhtyeen ainoaksi. Yhtye: Johnny Gustafsson (lead & backing vocals, drums & percussion), Kyösti Laihi (keyboards & mini-moog synthesizer, backing vocals), Ilpo Murtojärvi (guitar & backing vocals), Jakke Leivo (basso) | Biisit: Strife – Are You Turning – Delightful – Barokki – Isabelle Dandelion // Moment (Now) – When Shall We Know – Suit-Case (kaikkien kappaleiden musiikki: Ilpo Murtojärvi, sanat: Jocke Sumelius, sovitukset: Kaamos) Huom! Arviot on kirjoitettu vinyylikuuntelun perusteella.

Pekka kuuntelee:

Kuten Keitsin ja O-M Oinosen jutut toisaalla tässä blogissa kertovat, Kaamoksen soittajat olivat kosketinsoittaja Laihia lukuun ottamatta konkareita ja taitureita – ja sen huomaa: ”Deeds and Talks” oli ilmestyessään hämmästyttävän valmis ja ammattitaitoinen paketti. Ei ihme, että siitä on vinyyliversiona muodostunut haluttu keräilyharvinaisuus.

Musiikillisesti kiekko sijoittuu samaan maastoon kuin Wigwam – ei vähiten Gustafssonin aika tavalla Pembrokea muistuttavan vokalisoinnin ansiosta. Myös musiikissa on jotain samaa: jäntevyyttä, virtuositeettia, melodisuutta. Erojakin on: Kaamoksella ei ole ”Freddie Are You Readyn” kaltaisia kevytprogepaloja, vaan sävellykset ovat vapaasti virtaavia, helppoja kertosäkeitä kaihtavia.

Näin jälkikäteen kuunneltuna ”Deeds and Talks” herättää muistumia myös muista tuon ajan bändeistä: Procol Harum (upean nöyrä, jopa hymnimäinen ”Are You Turning”), Focus (moogin ja kitaran nautittavaa vuoropuhelua tarjoava ”Suit-Case”) ja Jethro Tull (rakenteeltaan ehkä kiekon perinteisin ”Delightful”). En ymmärrä, miksi vedän kehiin noita muita yhtyeitä, sillä Kaamos on täysin omanlaisensa – tai ehkä sittenkin: Kaamos kuului tasollisesti ei vain kansalliselle vaan myös kansainväliselle huipulle!

Vaikka albumin kaikki sävellykset ovat Murtojärven, jokainen biisi on persoonallinen ja erottuva. ”Barokki” tuntuu ensin kitaristin sorminäppäryyttä esittelevältä tyylittelyltä, mutta puolustaa kyllä paikkaansa kokonaisuudessa. Sitä sorminäppäryyttä, taitoa ja monipuolisuutta kyllä riittää! Pianovetoinen balladi ”Isabelle Dandelion” ei ehkä ole parhaalla paikalla ykköspuolen lopussa (CD tietysti muuttaa asetelman) – biisin akustista kitaraa olisi mielellään kuunnellut lisääkin.

”When Shall We Know” on lähes funky, Gustafssonin ja Leivon jäntevä komppi tikkaa taustaa Laihin sähköpianolle ja uruille. Gustafssonista on vielä mainittava, että miehen laulu on yllättävän luontevaa, vaikka laulettavaksi on kirjoitettu aika vaikeita ja pitkiä sanoja…

Tällaista melodisen progen ystävää Kaamoksen kiekko on viehättänyt kaikki nämä vuodet. Siihen voi keskittyä (Murtojärven erinomaisen tyylitajuiset ja biisejä palvelevat soolot hämmästyttävät vieläkin: miksi mies ei ole noussut arvostuksessa hänelle kuuluvalle paikalle?!), sitä voi soittaa taustalla. Nyt mietin, mihin Kaamos olisikaan kurkottanut, jos yhtye olisi saanut rauhassa kehittyä. Millainen olisi ollut yhtyeen kakkoskiekko? Toivottavasti 29.1.2010 konsertti äänitetään!

Tässä vielä vinyylipainoksen perspuoli.

Keitsi kuuntelee:

Pekan analyyttisestä, pitkälti biisilähtöisestä arviosta poiketen ajattelin ottaa levyyn aivan erilaisen lähestysmistavan. Mitä noita samoja kehuja toistelemaan.

Alustuksena voidaan kuitenkin todeta, että ”Deeds and Talks” on aina lukeutunut suomiprogen suosikkikiekkoihini.  Pitämiseni ei ole perustunut yksittäisten biisien erinomaisuuteen, vaan kahden levypuoliskon ’pötkökuunteluna’ syntyneeseen kokonaisvaikutelmaan / -elämykseen. Tasalaatuisuus onkin minulle ”Deeds and Talks”:in avainsanoja. Sopivasti tosistaan eroavat sävellykset kuljettavat Kaamos-tarinaa taidokkaasti eteenpäin, ja myös tuotantopuolen punainen lanka on pysynyt koko ajan hyvin hyppysissä. Hieman vajaan 40-minuutin kestoista LP:tä tässä on lähdetty tekemään, ei äänittämään yksittäisiä biisejä.

Aina kun asetan ”Deeds and Talks”in levylautaselle, kuuntelen sen myös järjestään alusta loppuun. Joskus parikin kertaa peräkkäin.

Siihen erilaiseen lähestymistapaan. Urho Kekkosen toisella presidenttikaudella käynnistyneen levykeräilyni aikana olen seurannut suomalaisten progekiekkojen haluttavuus- ja hintakehitystä sekä kotimaassa että maailmalla. Siinä vertailussa Kaamos ei ole pärjännyt kovinkaan hyvin.  Jos Scapa Flow, Haikaran kaksi ensimmäistä, Nimbus, Fantasia ja vaikkapa Sepi Kuu  – puhumattakaan Kalevalan ”People No Names”:sta ja  Elonkorjuun ”Harvest Time”:sta – olivat kovaa valuuttaa jo 1990-luvulla, sai ”Deeds and Talks”:ia parilla kympillä vielä tämän vuosituhannen alkupuolella.  Eikä hinta vieläkään niin hirveän suolainen ole, toki kuitenkin jo tuolla satasen tietymillä.

Eritoten olen harmitellut sitä, etteivät ulkomaiset vaihtokumppanini ole koskaan noteeranneet Kaamosta kovinkaan korkealle. Missä vika? Levykansi on vähintääkin kiinnostava, musiikki mitä mainiointa melodista proge-rockia ja itse levykin jo varsin harvinainen…

Kansainvälisiä keräilymarkkinoita on hallinnut vuosikausia suppea joukko lähinnä belgialaisia, saksalaisia ja amerikkalaisia ’super collector-dealereita’. Heidän levylle lätkäisemästään hintalapusta on tullut keräilypiireissä tuotteen rahallista arvoa pitkälti mittaava puolitotuus. Etenkin silloin, kun kyseessä on rockin periferiassa julkaistu harvinaisuus, josta ei ihan helposti löydä vertailevia hintatarjouksia. Esimerkiksi melkein mikä tahansa Islannista julkaistu, progeksi tai psykeksi luonnehdittu (usein täysin ansiotta) rock-kiekko maksaa hunajaa. Tarjonta on niin vähäistä, että hinnat voit huoletta hilata pilviin. Aina kuitenkin löytyy joku, joka haluaa omistaa moisen erikoisuuden – megaluokan harvinaisuuden, jota keräilijäkaverin levyllystä ei taatusti löydy…

2000-luvun aktiivisen uusintajulkaisupolitiikan ja netin myötä tilanne on kuitenkin tasoittunut. Huonojen ja korkeintaan keskinkertaisten luomusten originaalipainokset eivät enää herätä entisenlaisia intohimoja. Omin korvin kuultu totuus kun ei vastaa alkuunkaan ylisanoja viljelevää luettelotekstiä.

Sopiikin kysyy, kuinka monta heikkotasoista hengentuotetta on myyty / vaihdettu sikahintaan diilerilistalla olleen, totuutta tarkoitushakuisesti venyttäneen tuotekuvauksen perusteella? On noita sanahelinäsokaistumisen aiheuttamia vikatikkejä osunut omallekin kohdalleni…

Huippukiekkojen alkuperäiset vinyylipainokset sitä vastoin ovat entistäkin haluttavampia. Välillä tuntuukin, ettei eBayssä pulitetulla hinnalla ole enää mitään tekemistä tervepäisyyden kanssa.  Vaan mitäpä sitä moisia kärvistelemään, kun kysynnän ja tarjonnan kultainen laki se kuitenkin maailmaa pyörittää…

Takaisin päivän epistolaan. Itse asiassa loppupäätelmäni on niin lyhyt, että pitkän filosofisen esivuodatuksen jälkeen ihan hävettää.

Miksei ”Deeds and Talks” ole siis saanut ’diilerimafiaa’ polvilleen? Pitkälti siksi, että kelpo annos amatöörimäistä särmikkyyttä ja epäkonventionaalista kokeilunhalua ovat kovan luokan myyntivaltteja. Eikä alkukielistä eksotiikkaakaan kannata väheksyä.

Tuollaiset laatuominaisuudet ”Deeds and Talks”:ilta puuttuvat täysin. Levy on yksinkertaisesti liian hyvin ajateltu ja tehty – kuunneltavaksi, ei haudattavaksi yhden kuuntelukerran jälkeen levyhyllyyn mielenkiintoisena mutta special-paneutumista vaatina ’keräilykummajaisena’.

Mutta c’mon, vertailussa Wigwamin pitkälti samoista sisällöllisistä ja laadullisista lähtökohdista ponnistavaan ”Nuclear Nightclub”iin Kaamoksen ”Deeds and Talks” vetää kuitenkin selvästi pidemmän – euroissa mitattuna kolmin- / nelinkertaisen – korren…

PS. Käsittääkseni ”Deeds and Talks”:ista suunniteltiin myös vientituotetta, jolloin levyn painosmäärä oli ilmeisesti tavanomaista hieman suurempi. Toki myös sillä on vaikutusta hinnanmuodostukseen. Minulla on muuten ostettavissa / vaihdettavissa yksi kaunis kappale kiekosta, tsekkaa www.primecuts.fi

Kaamos “Deeds and Talks”, M&T Production MTLP-7 (1977), CD-uudelleenjulkaisu Rocket Records ROK-037 (2010).

CD:tä löytynee erikoiskaupoista ja ainakin Rocket Recordsin saitilta: www.rocket-records.fi

4 vastausta

  1. Luulenpa, että tuntemattomuus ja vähäinen arvostus johtuu paljolti siitä, että levy julkaistiin progen kultakauden jo hiipuessa. Dinosaurukset olivat jo laskussa eikä uusille ollut tilausta.

    • Kiitos kommentistasi! Näinhän asia oli: vanhat pierut hylättiin, uudet toivot astuivat kehiin. Nyt perspektiivin kanssa kun asiaa tarkastelee, niin vuosien 77-78 murros oli kyllä tajuttoman mustavalkoinen. Se liittyi musiikin lisäksi myös vaatetukseen, tukan pituuteen… vanhan ja uuden rinnakkaiselo aiheutti ristiriitoja, kovaäänisemmät voittivat. Pekka

  2. Ja jos mainostaa sopii, niin nyt cd-muodossa on saatavilla myös Combinationin levy, jolla Kaamos esittäytyi jo ennen tätä käsiteltyä albumia: http://shop.pop-lehti.fi/rocket/relax_by_combination

    • Kiitos kommentista, Juha! Kyllähän hyvää levyä aina mainostaa saa – ja pitää! Tässä kiekossa aikoinaan häiritsi eniten nimi ja kansi: satunnainen pläräilijä ei varmasti tiennyt millaisesta helmestä on kysymys! Rentoutusmusiikkia? Viihdettä? Kuka ja mikä? Pekka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: