• Retroa vai rockia?

    Tätä blogia päivittävät Keijo "Keitsi" Lindgren ja Pekka Koskivaara - mm. ex-Musa- ja Back Beat-taustaiset musiikin ja vinyylin suurkuluttajat ja keräilijät. Tarkoituksenamme on jakaa tietoa ja mielipiteitä musiikista - rajattomasti ja ajattomasti. Kuvassa Pekka on vasemmalla, Keitsi oikealla.
  • Vanhemmat jutut

  • Löydä omasi!

  • Vinyylihulluus ei ota laantuakseen

    Kuuntelemme - kumpikin omilla tahoillamme - ahkerasti vuosikymmenien saatossa hyllyyn kertyneitä vinyylejä (toki myös CD kelpaa, jos vinyyliversio puuttuu tai sellaista ei ole edes olemassa). On nimittäin pakko, jos aikoo elinaikana käydä kaikki aarteet läpi edes 'puolella korvalla'. Kuunneltavaa on todella paljon, sillä aloitimme molemmat äänilevyjen keräilyn jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Ja harrastamme (lievä ilmaisu vinyl junkie -äijille) sitä intohimoisesti yhä edelleen - nyt ja vastakin! Onneksi Luoja on suonut meille pitkämieliset ja ymmärtäväiset elämänkumppanit. Maailma on pullollaan aivan loistavia levyjä, joita monikaan Suomessa ei ole milloinkan kuullut. Tai on jo autuaasti unohtanut kuulemansa. Eikä niitä levyjä soiteta radiossa, ainakaan virallisilla aalloilta. Aina kun tuollainen kiekko osuu levylautaselle, sielu värisee sekä onnesta että tuskasta. Omaa kuunteluelämystä varjostaa väkisinkin tieto siitä, ettei kukaan muu mahdollisesti pääse koskaan osalliseksi nautinnosta. Retrokki kertoo tuollaisista levyistä. Sinnikäs surfaaja saattaa hyvinkin löytää niitä netistä. Meitä kun on maailmassa muitakin... Moisten kummajaisten ohella esittelemme lyhyesti myös muunlaisia levyjä. Ikiaikaisista urotöistä upouusiin luomuksiin. Tarjonta tulee taatusti olemaan monipuolista (suorastaan sekalaista), sillä musiikilliset mieltymyksemme ovat ääripäistään hyvinkin erilaiset. Sen tulette kyllä huomaamaan... Retrokki kirjoittaa vain ja ainoastaan hyvistä levyistä, hienosta musiikista ja upeista artisteista, joista ei juurikaan puhuta muualla. Valtavirtauhon jätämme suosiolla muille.
  • Ilmoita sähköpostiosoitteesi, niin saat tiedon uusista Retrokki-viesteistä.

    Liity 40 muun seuraajan joukkoon

Negatiivista palautetta…

 

Ei suinkaan, Retrokkia ei vielä kukaan ole äitynyt haukkumaan. Itse asiassa kommentteja tekemisistämme on tippunut tosi niukasti. Huolimatta siitä, että vierailujen lukumäärä vielä lapsenkengissä taapertavassa blogissamme kasvaa tasaista tahtia.

Jutun otsikko viittaa Huutonettiin. En ole siellä toistaiseksi yrittänyt myydä mitään, ja ostajan roolissakin vierailut ovat olleet lähinnä satunnaisia. Toki jotakin kiinnostavaa on joskus tarttunut haaviin.

Mielenkiinnosta olen kuitenkin tsekkaillut lähinnä vinyylimyyjien profiileja. Paljon tulee eteen tyyppejä, joilla on satamäärin positiivisia palautteita. Hieno homma, että ostajat kokevat saaneensa kelpo vastineen pulittamilleen euroille.

Monilla noista tehomyyjistä on plakkarissa myös muutama negatiivinen palaute, jotka eivät kuitenkaan 100 % tyytyväisyysarvosanaa mihinkään heilauta. No problem, kaikille meille sattuu mokia.

Hämmentävää sitä vastoin on tapa, jolla monet hyvämaineisetkin myyjät suhtautuvat negapalautteeseen. Aivan asiallinen toteamus tuotteen mainitsematta jääneistä pikkuvioista saattaa nostattaa helvetillisen vastareaktion. VERSAALIKIRJAIMIN väännetyssä vastauksessa hankintaansa tyytymätön ostaja saa kuulla kunniansa… mokomakin pikkusieluinen turhan narisija, joka et vittu ymmärrä mistään mitään, vittu!!!

Kyllä vaan, huutokauppasivuilla oikeuksiansa peräävä asiakas voi olla aina väärässä. Ja sekundaa priimana kaupannut myyjä asiattoman kritiikin kohteeksi joutunut viaton uhri. 

Itse en ole moiseen verbaalikonfliktiin joutunut. Jos ostettu tuote ei syytä tai toisesta ole vastannut lupauksia, on asia sovittu hiljaa kulissien takana. Ja sinetöity kaksisuuntaisella positiivisella palautteella. 

Kannattaa tietysti kysyä, mitä mieltä negatiivisen palautteen antamisessa oikeastaan on. No ok, pakkohan siihen on turvautua viimeisenä keinona, jos myyjä ei muuten suostu reagoimaan aiheelliseen reklamaatioon. Sitä vastoin suoralta kädeltä heitetyt kielteiset kommentit ovat yhden sortin typeryyttä nekin. Ensin tutkitaan ja sopua hierotaan, sitten vasta hutkitaan…  

Miksikö moisesta kirjoittelen? Ihan vaan siksi, että ainakin omat niskakarvani nousevat pystyyn joidenkin myyjien raivopäisestä ja äärimmäisen omahyväisestä suhtautumisesta negapalautteeseen. Vaikka tyypeillä olisi tarjolla huutamiseen houkuttavia herkkuja, en uskalla olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Mieluummin teen kauppaa entuudestaan mukaviksi tuntemieni myyjien kanssa.

Kaikkien huutonettiläisten luettavissa olevat sikanegat eivät auta myymään tai ostamaan ensimmäistäkään äänitettä, päinvastoin. Bad business, fuck!!!

Mainokset

Yksi vastaus

  1. Aika paljonkin huuto.netissä myyneenä ja jonkin verran myös ostaneena uskallan kommentoida Keitsin sinänsä asiaan osuvaa vuodatusta: voihan olla – siis huom! VOIHAN olla – että ostajan negatiivinen palaute lähtee turhan herkästi ja provosoi myyjää.

    Usein negapalautteen antaja näyttää olevan ostajana uusi ja kokematon – VG+ ei todellakaan ole M, eli osapuolten näkemys esmes kunnosta voi mennä kunnolla ristiin. Tai posti ei toimittanutkaan tilattua tuotetta kotiin voittohuutoa seuranneena päivänä… Reaktio negatiiviseen palautteeseen voi siis olla oikeutettu, mutta ylireaktio ei ole asiallinen.

    Itse ilmoitan avoimesti, että ”en ole kuunnellut kaikkia myymiäni levyjä, jos olet eri mieltä kirjaamastani kunnosta, ota yhteyttä, niin sovitellaan.” Siinä olen siis Keitsin kanssa samaa mieltä: hoidetaan asia siististi kulissien takana, niin kukaan ei menetä kasvojaan, ja homma säilyy siistinä ja sivistyneenä.

    Pidän muuten myös kirjaa ostajista, jotka jättävät vastaamatta huutoihinsa, enkä suostu heille enää myymään – negatiivista kommenttia en sen sijaan viitsi kirjoittaa.

    Pekka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: