Miesten lehdet (ja ehkä muutaman naisenkin?)

Onko se Uncut, Mojo, Word, Record Collector, Shindig, Wax Poetics, Paste, Ugly Things – vai joku muu? Siis se PARAS miesten lehti?

Luin tänä aamuna junassa Word-lehden vuoden viimeistä numeroa, jossa katsotaan taaksepäin koko menneeseen vuosikymmeneen. Parhaat elokuvat, parhaat levyt… Muutama erinomainen kirjoitus, mm. Charles Shaar Murrayn arvio White Stripesin White Blood Cells -kiekosta sekä Paul du Noyerin retrospektiivi Lucinda Williamsin World Without Tears -albumiin.

Omasta näkökulmastani Wordin suurin ansio ovat persoonalliset palstat, (mm. David Hepworth), joilla tarkastellaan musiikki- ja viihdeteollisuutta ja niiden ilmiöitä. Usein kirjoittajilla on hyviä näkemyksiä ja oivalluksia – aiheet tosin keskittyvät monesti Britannian markkinoihin ja kummallisuuksiin – joiden avulla pysyy ajan ja puheenaiheiden tasalla, vaikka itse ei saarivaltion medioita aktiivisesti seuraisikaan.

Puhtaasti musiikillisessa mielessä Word jää sen sijaan huomattavasti jälkeen Uncutista ja muista.

Uncut on selkeästi meikäläisen suosikki jo käsittelemiensä musiikkityylien vuoksi: folk, country, rock, uusi, vanha, siltä väliltä. Koko ikänsä salamavalojen ulottumattomissa uutterasti uurastaneet kulttiartistit saavat osansa, kuten myös uudet lupaukset.

Viimeksimainitut ovat muuten omasta mielestäni myös se suurin kritiikin aihe. Varsinkin näistä alt.country-nimikkeen alle luokiteltavista toiveikkaista artisteista Uncut leipoo jo erittäin varhaisessa vaiheessa koko musiikkityylin soihdunkantajia, vaikka kantti ei siihen vielä riittäisikään. Esimerkkinä vaikkapa Felice Brothers, jota Uncut päätoimittaja Allan Jones etunenässä on ylistänyt. Mainion pirteä bändi, ei siinä mitään, perinnetietoisuuttakin löytyy. Uncut on verrannut poikia the Bandiin – hmmm. Musiikissa on ehkä samaa maanläheisyyttä, mutta ainakin paljon the Bandia kuunnelleelle syvyys, omakohtaisuus, traagisuuskin puuttuu. Näin yhtyeen kesällä: punaposkisia, (teini?)viiksekkäitä, iloisen ja huolettoman oloisia kavereita. Mutta että the Band! Hah!

Muuten: tuntuu lähes… hävettävältä, kun iäkäs mies lukee esimerkiksi Record Collectoria julkisesti junassa. Tulee tunne, että pitäisi nostaa kaulukset pystyyn ja leikkiä näkymätöntä. Ihan kuin lukisi kaikkien nähden oikeaa miesten lehteä!

Pekka

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: